keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Koko pannun banaaniletut

Mikä onkaan parempaa kuin aloittaa aamu kunnon lettukasalla hillon ja kermavaahdon kanssa. Perinteisille letuille piti siis löytää  korvike jota voi hyvällä omallatunnolla mussutella milloin haluaa. Erilaisia banaanilettuja on tullut testattua paljon, mutta ne eivät ole yltäneet lähellekkään tavallisia lettuja.
Tämäkö muka banaanilettu? Kyllä!
Yksi tärkeimmistä aineista tavallisissa letuissa on yllättäen vesi. Vesi tuo lettuihin sitä ihanaa rapeutta joka kruunaa maun. Hakusessa oli siis saada tämä rapeus ja hyvä maku koko pannun banaaniletuun. JA SE ONNISTUI! Tätä kannattaa kokeilla jos letut maistuvat.


Koko pannun banaaniletut (n. 4kpl)

 1 dl kaurahiutaleita
2 munaa
½ prk maitorahkaa
½ dl vettä
banaani
(mustikoita)
halutessasi makeutusta kuten vaniljasokeria tai hunaja

Blendaa kaurahiutaleet jauhoksi. Lisää tehosekoittimeen loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. (Mustikoita voi lisätä taikinaan tuomaan makua.) Paista miedolla lämmöllä pannulla. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi omenasoseen ja rahkavaahdon kanssa. (Rahkavaahdon saat tehtyä lisäämällä rahkaan vähän maitoa ja haluamaasi makeutusta.)


Ei muuta kuin nauttimaan. NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti